Poliisilehti 2003/4

Poliisi mukana Laukaan asuntomessuilla

Jyväskylän poliisilaitos oli mukana valtakunnallisilla asuntomessuilla, jotka järjestettiin Laukaassa 11.7.-10.8.2003. Jyväskylän poliisilaitoksella oli yhteinen messuosasto Suomen Pelastusalan keskusliiton paikallisosaston ja Keski-Suomen Hätäkeskuksen kanssa. Erityiseksi teemaksi nostettiin kodin turvallisuus.

Rivitaloasuntoon sijoitettu messuosasto oli sisustettu kodinomaisesti, ja sinne oli hankittu lukuisten yhteistyökumppaneiden avustuksella erilaisia kodin turvallisuuteen liittyviä materiaaleja ja esineitä.

Osastolla vieraili messujen aikana noin 17 000 kävijää eri puolilta Suomea. Kävijät olivat kiinnostuneita osastolla esillä olleista hälytin- ja valvontamalleista sekä lukoista ja sammuttimista. Myös poliisin muu toiminta ja erityisesti sähköisen rikosilmoituksen tekeminen kiinnostivat kävijöitä.

Laukaan asuntomessut onnistuivat poliisin kannalta erittäin hyvin. Yhteistyö messuosastolla eri toimijoiden kanssa sujui hienosti ja kävijöiltä saatu myönteinen palaute osoitti, että poliisiyksiköiden kannattaa miettiä vastaavaa toimintamallia tulevienkin suurten messutapahtumien yhteydessä.

Arvo Tammela
ylikonstaapeli
Laukaan palvelutoimisto

Kuva Laukaan asuntomessuilta.



« Takaisin | Tulostettava versio