Vuoden poliisi valittiin jo 30. kerran
Tänä vuonna Vuoden Poliisiksi valittiin ylikonstaapeli Samuli Tusa Mäntän kihlakunnan poliisilaitokselta. Ylikonstaapeli Tusan ansioiksi katsottiin kunnostautuminen erityisesti omaisuusrikosten selvittämisessä. Tusa on työssään osoittanut poikkeuksellista ahkeruutta ja perusteellisuutta rikosten ja rikossarjojen tutkimisessa. Lisäksi hän on osallistunut aktiivisesti oman työnsä ja työyhteisönsä toimintojen kehittämiseen.
Vuoden poliisin arvonimi annettiin kiitokseksi peruspoliisityöstä, jolla selvitetään kansalaisia useimmiten koskettavia omaisuusrikoksia. Poliisissa on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota juuri ns. massarikosten selvittämiseen ja selvitysprosenttien parantamiseen. Tulokset ovat olleet rohkaisevia.
Omaisuusrikosten selvitysprosentti koko maassa on noussut viidessä vuodessa 34 prosentista lähes 39 prosenttiin. Lukuina tämä tarkoittaa, että nykyisin selviää yli 10 000 omaisuusrikosta enemmän kuin vuonna 2000.
Tätä hyvää kehitystä ovat osaltaan auttaneet uudet tekniset välineet, DNA-rekisterin hyödyntäminen, parantunut koulutus ja rikospaikkatutkinnan kehittämistoimet, sarjoittaminen ja tekijäkeskeinen tutkinnan korostamiseen. Pelkästään DNA-rekistereiden avulla saataneen selvitettyä kuluvana vuonna jo noin 2000 rikosta.
Tosiasia kuitenkin on, että rikosten selvittämisessä tärkeintä on peruspoliisityö. Ammattitaitoinen ja tunnollinen poliisimies on ollut merkittävin tekijä poliisin paranevien tulosten taustalla.
Vuoden Poliisin julkistamistilaisuudessa puhui sisäasiainministeri Kari Rajamäki. Lisäksi paikalla oli mm. poliisiylijohtaja Markku Salminen sekä eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Reijo Naulapää. Vuoden Poliisin nimittää vuosittain Helsingin nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen liitto sekä sisäasiainministeriön poliisiosasto.
Ministeri Rajamäen puhe on osoitteessa www.intermin.fi/puheet..
Aikaisemmat artikkelit
« Takaisin | Tulosta sivu