Kuvaelementti
Arviointi

Kirjasto- ja tietopalvelut ovat kansalaisten peruspalveluja, joiden toimivuutta ELYt yhteistyössä aluehallintoviraston (AVI) kanssa arvioivat vuosittain. Arviointi perustuu kirjastolakiin.  Sillä seurataan yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen toteutumista sekä palvelujen laatua ja taloudellisuutta. Arviointi tukee kuntien omaa kirjasto- ja tietopalvelujen itsearviointia. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää valtakunnallisesta ja kansainvälisestä arvioinnista.

Yksittäisen kunnan kirjasto- ja tietopalvelut voidaan tarvittaessa arvioida myös tarkemmin sivistystoimentarkastajien kuntakäynnin yhteydessä.

ELY tekee myös erillisselvityksiä yleisistä kirjastoista yhteistyössä muiden ELYjen ja opetusministeriön kanssa.

Vuonna 2011 arvioinnin kohteena oli Yleisten kirjastojen verkkoaineistojen hankinta ja käyttö (raportin sivu 129).

Vuonna 2010 arvioinnin kohteena oli maakuntakirjastotoiminta (raportin s. 150).

Kirjastotilat 2009 (pdf)

Ikääntyvien ihmisten kirjastopalvelut Etelä-Suomen läänissä 2008 (pdf)

Kirjastopalvelujen saatavuus, hallinnolliset muutokset ja toimipaikkamuutokset 2007 (pdf)

Etelä-Suomen lääninhallituksen kirjastotoimen arviointiraportteja vuodesta 1999 voi tiedustella
sivistystoimentarkastaja Antti Seppäseltä.

Lisätietoja:
Sivistystoimentarkastaja Antti Seppänen puh. 040 7202 209, antti-pekka.seppanen@ely-keskus.fi Erikoissuunnittelija Marjaterttu Kursu puh. 040 488 0479, marjaterttu.kursu@ely-keskus.fi

 






Sivun vastuuhenkilö: Marjaterttu Kursu


Takaisin | Tulosta sivu