Kuvaelementti
Etelä-Suomen alueen peruspalvelujen arvioinnin tulokset vuodelta 2010 valmistuneet

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen peruspalvelujen tilaa vuonna 2010 koskeva arviointiraportti on valmistunut. Valtiovarainministeriön toimeksiannosta toteutetun raportin laadintaan ovat osallistuneet omien arviointitehtäviensä osalta myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Nyt valmistunut peruspalvelujen alueellinen raportti on ensimmäinen, joka on laadittu kokonaan vuoden 2010 alussa voimaan tulleen aluehallintouudistuksen jälkeen. 

Arvioinnin teemana oli hallinto- ja palvelurakenneuudistuksen vaikutus peruspalvelujen saatavuuteen. Kuntarakenne ja kuntien määrä on Etelä-Suomessa muuttunut muutaman viime vuoden aikana melko paljon. Yhdistymisten myötä kuntien määrä on vähentynyt, koko kasvanut ja alueelle on muodostunut pinta-alaltaan varsin laajoja kuntia. Myös valtion paikallishallinnon palvelujen tuottamisessa on siirrytty entistä laajempiin alueisiin.

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen arvioinnit tehtiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Liikennepalvelujen arvioinnin tekivät Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset yhteistyössä. Poliisitoimen arvioinneista on vastannut Poliisihallitus. Ruotsinkieliset opetustoimen ja kirjastotoimen arvioinnit on tehty Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. 

Raporttiin sisältyvät hallinnon toimivuuden, turvallisuuden ja osaamisen, liikennepalvelujen ja kuluttajan asemaa koskevat arviointikokonaisuudet sekä niiden alle sijoittuvat arviointikohteet. 

Lisätietoja antavat erikoissuunnittelija Aino Pyöriä, puh. 0400 754 077,
aino.pyoria(at)avi.fi sekä kunkin arviointikohteen lopussa mainitut raporttiosuuden vastuukirjoittajat.

Arviointiraportti: Peruspalvelut Etelä-Suomen alueella 2010 (PDF 5 Mt)
Lehdistötiedotteet
Uutiskirje (PDF)

Valtakunnallinen arviointiraportti: Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2010 (PDF 5 Mt)

Etelä-Suomen peruspalvelujen arvioinnin tulokset 1999-







Takaisin | Tulosta sivu