|
Selvitysmies Juhani Perttusen tehtävänä oli valmistella Kainuun hallintokokeilun sisältöä. Hankkeen asettamisen taustana olivat Kainuun väestön väheneminen, ikärakenteen kehitys, yritystoiminnan supistuminen, työpaikkojen väheneminen ja kuntatalouden heikkeneminen. Selvitysmiehen ehdotusten tuli kattaa maakunnan kehittämiseen suunnattavan julkisen rahoituksen kokoaminen mahdollisimman harvoiksi kokonaisuuksiksi ja niiden antaminen maakunnan omien toimielinten jaettavaksi, maakunnan aluehallintoviranomaisten kokoaminen ja hallintorakenteiden kehittäminen sekä viranomaisten yhteistyön ja verkottumisen edistäminen, kuntien yhteistyön oleellinen lisääminen erityisesti elinkeinopolitiikan ja terveydenhuollon aloilla, päätöksenteon kansanvaltainen järjestäminen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, Kainuun innovaatiojärjestelmän vahvistaminen ja muut mahdolliset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.
Selvitysmies ehdottaa kansanvaltaisen maakuntahallinnon kokeilemista Kainuussa kahdeksan vuoden ajan. Hallintokokeilussa valittaisiin yleisillä vaaleilla maakuntavaltuusto ja se valitsisi maakuntahallituksen asioiden valmistelua ja täytäntöönpanoa varten. Maakuntajohtaja toimisi hallituksen puheenjohtajana ja hänet valittaisiin yleisillä vaaleilla.
Selvitysmiehen ehdotuksen mukaan valtion aluekehitysrahoitusta koottaisiin niin, että rakennerahastovarat ja vastinrahoitus annettaisiin rahastokohtaisina kokonaisuuksina suoraan Kainuuseen. Kansallista kehittämisrahoitusta koottaisiin niin, että valtion talousarvion Kainuun kannalta keskeisimmät kansallisen rahoituksen momentit koottaisiin yhdeksi momentiksi, jonka käyttötarkoituksesta päättäisi maakuntavaltuusto.
Maakuntavaltuusto toimisi myös maakunnallisten kuntayhtymien ylimpänä päättävänä elimenä. Sen alaisuuteen tulisi Kainuun liitto, sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin
|