Osaamiskeskusohjelma 1999 - 2006 loppuarviointi


Julkaisun verkkoversio (1 Mt)

Julkaisun liitteet (4,6 Mt)

Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen määräaikainen erityisohjelma, jolla
suunnataan paikallisia, alueellisia ja kansallisia voimavaroja huippuosaamisen hyödyntämiseen ja
alueelliseen kehitystyöhön. Lähtökohtana on alueellinen erikoistuminen ja alueellisten vahvuuksien
hyödyntäminen. Ohjelman tavoitteena on parantaa valittujen korkean osaamisen alojen yritysten
kilpailukykyä sekä synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia toimintamalleja innovaatioiden edistämiseksi.

Osaamiskeskusohjelman loppuarvioinnissa tarkastellaan ohjelman toteutusta vuosina 1999–2006.
Ohjelmaa on arvioitu aiemmin vuonna 2002, joten nyt tehty arviointi painottuu kauden loppupuolelle
vuosiin 2003–2006. Ohjelmaa on toteutettu 19 alueellisesssa osaamiskeskuksessa ja kolmessa verkostoosaamiskeskuksessa 45 osaamisalalla. Arvioinnin tavoitteena on ollut selvittää ohjelmalle asetettujen kansallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista. Työ painottuu ohjelman toteutuksen ja vaikuttavuuden, perusrahoituksen merkityksen ja hallinnoinnin sekä alueiden parhaiden käytäntöjen
arviointiin.

Arvioinnin mukaan osaamiskeskusohjelmaa on toteutettu pääasiassa onnistuneesti sekä kansallisella että osaamiskeskustasolla. Osaamiskeskusten raportoimien hanketietojen perusteella osaamiskeskusohjelma on ohjelmakaudella 1999–2006 myötävaikuttanut noin 1 300 uuden yrityksen ja 13 000 työpaikan syntyyn sekä edistänyt noin 29 000 työpaikan säilymistä. Osaamiskeskusohjelmaan liittyviin hankkeisiin on suuntaunut hieman yli 100 miljoonan euron arvosta kilpailtua T&K-rahoitusta hankkeiden kokonaisrahoituksen ollessa n. 580 miljoonaa euroa. verrattuna osaamiskeskusten asettamiin tavoitteisiin toteutuneet vaikutukset jäävät
uusien työpaikkojen ja hankkeisiin suuntautuneen rahoituksen osalta tavoitellusta. Sen sijaan raportoitujen säilytettyjen työpaikkojen määrä sekä koulutettujen määrä ylittävät tavoitteen selkeästi.

Alueellisten osaamiskeskusohjelmien toteutus on pääsääntöisesti vastannut ohjelmille tehtyjä suunnitelmia ja niiden strategisia painotuksia. Ohjelmakauden 1999–2006 kuluessa osaamiskeskusten toiminnan painopiste on siirtynyt alueellisesta verkottumisesta kohdistuneempaan toimintaan, jolla pyritään edistämään valittujen yritysverkostojen ja toimijaryhmien kehittymistä eri osaamisaloilla.

Osaamiskeskusohjelma on onnistunut kansallisen kilpailun avulla profiloimaan alueiden innovaatiopolitiikkaa, edistänyt alueiden välistä erikoistumista ja ohjannut kehittämisen voimavaroja
laajasti alueellisille kärkialoille. Osaamiskeskustoiminta on katalysoinut kehittämishankkeita kärkialoilla ja koonnut hajanaisia kehittämispanostuksia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. vaikka erikoistumista on tapahtunut, osaamiskeskusten välisen yhteistyön puutteen vuoksi päällekkäisiä toimintoja on kuitenkin edelleen ja keskusten välisessä erikoistumisessa ja toiminnan fokusoinnissa on kehitettävää.

Julkaisusarja: Sisäasiainministeriön julkaisut 57/2006
ISSN:1236-2840
Sivumäärä:200


ISBN (nidottu):952-491-150-7
Tilaustiedot:25 euroa + alv + toimituskulut
Tilaa tästä julkaisun paperiversio




Takaisin Tulosta sivu