Yhteistyö pelastusasioissa

Suomi osallistuu Euroopan unionin pelastuspalvelun järjestelmän sekä muun pelastusalan kansainvälisen yhteistoiminnan kehittämiseen. EU:n lisäksi tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat YK alajärjestöineen, NATO:n rauhankumppanuustoiminta sekä yhteistyö lähialueiden kanssa.

EU:n ja kansainvälisten järjestöjen johtamiin siviilikriisinhallintaoperaatioihin Suomi osallistuu muun muassa asettamalla pelastustoimen asiantuntijoita näiden järjestöjen palvelukseen. Suomi voi sisäasiainministeriön päätöksellä lähettää katastrofitilanteissa toisen valtion tai kansainvälisen järjestön pyynnöstä pelastus- ja avustustoimintayksiköitä ja pelastustoimen asiantuntija-apua ulkomaille. Tällainen tilanne on esimerkiksi luonnononnettomuus, ympäristöonnettomuus, poliittis-sotilaallinen konflikti tai terroristien aiheuttama tuho.

Toiminnan käynnistää katastrofin kohteeksi joutuneen valtion avunpyyntö, jonka lähettää tavallisesti joko EU:n pelastuspalvelun avustustoimintaa koordinoiva MIC (tiedotus- ja seurantakeskus), UN/OCHA (YK:n humanitaarisen avun toimisto) tai NATOn Euro-Atlanttinen pelastuspalvelun koordinointikeskus EADRCC.

Helsingin hätäkeskus välittää nämä avunpyynnöt sisäasiainministeriön pelastusosaston päivystäjälle, joka käynnistää tarvittavat toimenpiteet ja huolehtii yhteydenpidosta ja tiedottamisesta viranomaisiin, kansainvälisiin järjestöihin ja tiedotusvälineille.

Ulkomaille lähetettävä apu voi olla yksittäinen asiantuntija, kuten YK:n alainen ja kouluttama UNDAC -ryhmän (YK:n katastrofien arviointi- ja koordinaatioryhmä) jäsen, tai suurimmista pelastuslaitoksista koottu erikseen koulutettu FRF -pelastusjoukkue (FinnRescueForce), muiden pelastuslaitosten muodostelma tai pelastustoimeen kuuluva materiaali- tai muu apu.

MIC
OCHA
UNDAC
EADRCC



< Takaisin > Tulosta sivu