Ulkorajarahaston vuosiohjelmista rahoitettujen hankkeiden tuloksia

ULKORAJARAHASTON VUOSIOHJELMISTA 2009 JA 2010 RAHOITETUT HANKKEET

Addis Abebaan sijoitettu maahanmuuttoasioiden yhdyshenkilö

Hanketoteuttaja: Maahanmuuttovirasto
Hankekausi: 2009 - 2011

Hankkeen toimesta sijoitettiin Maahanmuuttoviraston, ulkoasiainministeriön, Rajavartiolaitoksen ja poliisin yhteinen maahanmuuttoyhdyshenkilö Addis Abebaan. Yhdyshenkilö on sijoitettuna Addis Abebaan, mutta virkamatkojen ja muun yhteistyön muodoin tarkoituksena on ollut tukea myös muita Saharan etelänpuoleisen Afrikan edustustoja niin kansallisella kuin EU-tasolla.

Yhdyshenkilön työskentelyä ja toimintaedellytyksiä on kehitetty hankkeen aikana erityisesti laittoman maahanmuuton torjumisen näkökulmasta tukemalla ja kehittämällä viisumi- ja oleskelulupahakemusten käsittelyä, maahantuloedellytysten selvittämistä haastattelujen, asiakirjatutkinnan ja viranomais- sekä sidosryhmäyhteistyön avulla sekä kouluttamalla edustuston henkilöstöä.

Yhdyshenkilön toiminnan tarkoituksena on yleisesti estää laitonta maahantuloa Schengen alueelle Suomen kautta tai Suomen myöntämillä oleskeluluvilla ja viisumeilla. Yhdyshenkilö on tuottanut Maahanmuuttovirastolle sellaista tietoa, jonka avulla maahantulosäännösten kiertämisyritykset ovat paljastuneet entistä tehokkaammin. Yhdyshenkilön toiminta on painottunut perhesidehaastattelutoiminnan kehittämiseen sekä maahanmuuttoon liittyviin kokouksiin ja muihin tapaamisiin, joissa Schengen- ja EU-maiden edustajat ovat vaihtaneet tietoa ajankohtaisista maahanmuuttoon ja laittoman maahanmuuton torjuntaan liittyvistä kysymyksistä. 

Hanketoteuttajan verkkosivu: www.migri.fi
Hankkeen koordinaattorit: Eeva-Maria Nieminen, puh. 071 873 3167, eeva-maria.nieminen@migri.fi ja Leena Turku, puh. 071 873 3223, leena.turku@migri.fi012009

Alusten korvaaminen neljällä uudella partioveneellä

Hanketoteuttaja: Rajavartiolaitos
Hankekausi: 1.1.2009-31.12.2010

Hankkeella parannettiin rajaturvallisuustehtävien suorittamista merirajalla korvaamalla vanhaa käyttöikänsä lopussa olevaa partiovenekalustoa uudella aiempaa suorituskykyisemmällä partiovenekalustolla. Ulkorajarahaston vuosiohjelmasta 2009 rahoitettiin PV 08 –partiovenesarjan veneet nro 5 ja 6.

Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.raja.fi

Biometrinen oleskelulupakorttijärjestelmä

Hanketoteuttaja: Maahanmuuttovirasto
Hankekausi: 2010-2011 (8 kk)

Hankkeen tavoitteena on ollut biometrisen oleskelulupakortin antamista palvelevan tietojärjestelmän integroiminen osaksi Suomen ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmää (UMA). Biometrisiä tunnisteita sisältävän biometrisen oleskeluluvan käyttöönotto muun muassa ehkäisee niin sanottujen ”look alike” -matkustusasiakirjojen käyttöä EU:n ulkorajoilla tehtävissä henkilötarkastuksissa. Lisäksi tietokantaan tallennettujen sormenjälkien perusteella voidaan varmistua siitä, ettei oleskeluluvan hakija ole aikaisemmin hakenut lupaa toisella henkilöllisyydellä.

Biometrisen oleskelulupakortin antamista palvelevan tietojärjestelmän integroiminen osaksi UMA järjestelmää on tehostanut kaikkien ulkomaalaisprosessien käsittelyä. UMA järjestelmää käytetään muun muassa oleskelulupien myöntämiseen, käännytyspäätösten tekemiseen ja maahantulokieltojen antamiseen. Järjestelmää käyttävät Maahanmuuttoviraston lisäksi myös Poliisi ja Rajavartiolaitos, Suomen edustustot ulkomailla sekä eräät muut viranomaistahot. Integroiminen UMA järjestelmään tukee olennaisesti matkustajavirtojen tehokkaampaa hallinnointia ulkorajoilla ja parantaa Suomen kolmansissa maissa olevien maahanmuuttoasioita käsittelevien viranomaisten toimintaa.

Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.migri.fi

Helikopterikaluston uusiminen

Hanketoteuttaja: Rajavartiolaitos
Hankekausi: 1.1.2009-30.6.2011

Hankkeen aikana hankittiin kolme täysin varusteltua AW 119Ke –helikopteria mukaan lukien koulutus, varaosat, työkalut ja tarvittava ohjekirjallisuus. Hanke on jatkoa vuosiohjelman 2008 aikana alkaneelle hankkeelle.

Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.raja.fi

Kansallisten viisuminkäsittelytoimintojen kehittäminen tärkeimmissä konsulivirastoissa

Hanketoteuttaja: Ulkoasiainministeriö
Hankekausi: 1.1.2009–31.12.2009

Hankkeen aikana kartoitettiin nykytilanne, tulevaisuuden haasteet sekä laadittiin kattava suunnitelma toimintamalliksi ja varauduttiin biometriikan käyttöönottoon hankkimalla tarvittavia teknisiä laitteita. Lisäksi hankkeseen palkattiin asiantuntija kartoittamaan Venäjällä toimivien edustustojen viisuminkäsittelyprosessit sekä prosessien tehostamiseen tähtäävien toimenpide-ehdotusten laatiminen kartoituksen pohjalta. Toimenpide-ehdotusten pohjalta ryhdyttiin vaadittaviin toimenpiteisiin. Ulkoistamismahdollisuuksien kartoitus aloitettiin ja hankittiin edustustojen viisumitoimintojen käyttöön ajanvarausjärjestelmä. Edustustojen asiakaspalvelua parannettiin.

Hanketoteuttajan sivut: http://formin.finland.fi/

Konsulivirastojen henkilöstön koulutus maahanmuuttoasioissa

Hanketoteuttaja: Ulkoasiainministeriö
Hankekausi: 1.1.2009–31.12.2009

Hankkeen avulla on varmistettu tietojärjestelmien hallitseminen erityisesti EU:n yhteisen tietojärjestelmän aikataulun mukaisen käyttöönoton varmistamiseksi. Lisäksi on vahvistettu laittomaan maahanmuuttoon liittyvien ilmiöiden tunnistamista ja niistä raportoimista.

Hanketoteuttajan sivut: http://formin.finland.fi/

Rajavartiolaitoksen yhdyshenkilöverkoston kehittäminen

Hanketoteuttaja: Rajavartiolaitos
Hankekausi: 1.1.2009–31.12.2009

Hanke oli jatkoa vuosiohjelmien 2007 ja 2008 aikana toteutettuihin hankkeisiin. Hankkeella on turvattu nykyinen yhdyshenkilöjärjestelmä. Yhdyshenkilöiden toiminta tukee kaikkien kansallisten viranomaisten toimintaa sekä muiden EU:n jäsenvaltioiden toimintaa. Lisäksi on kehitetty yhdyshenkilöiden yhteistoimintaa muiden jäsenmaiden yhdyshenkilöiden kanssa siten että he pystyisivät aiempaa paremmin toimimaan kaikkien jäsenmaiden hyväksi.

Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.raja.fi

Schengenin edustusjärjestelyjen kehittäminen

Hanketoteuttaja: Ulkoasiainministeriö
Hankekausi:1.1.2008–31.12.2008

Hankkeen ensimmäisenä vuonna (2008) käynnistettiin nykytilanteen ja tulevaisuuden haasteiden kartoitus, laadittiin kattava suunnitelma toimintamalliksi sekä käynnistettiin tilajärjestelyjen osalta kohdeneuvottelut. Hankkeen toisen vuoden (2009) alkupuoliskolla toteutettiin Belgradin suurlähetystön viisumitoimiston remontointi. Murmanskin ja Petroskoin osalta neuvotteluja jatketaan ja remontointi käynnistetään. Liman, Singaporen, New Delhin, Addis Abeban ja Los Angelesin osalta suunnittelu käynnistetään. Tavoitteena oli ja on edelleen tehostaa ja ylläpitää jo olemassa olevien edustamissopimusten mukaista toimintaa sekä laajentaa edustamispohjaa

Hanketoteuttajan sivut: http://formin.finland.fi/

Schengenin tietojärjestelmän kehittäminen

Hanketoteuttaja: Poliisihallitus (ent. Sisäasiainministeriö/Poliisiosasto)
Hankekausi: 1.1.2009–31.12.2009

Kansallisen Schengenin tietojärjestelmän kehittämisen lopullisena päämääränä on SIS II keskustietojärjestelmän (Central SIS II) kanssa kommunikoiva kansallinen SIS II tietojärjestelmä (N. SIS II). Toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II) tavoitteita ovat uusien jäsenvaltioiden liittäminen Schengenin tietojärjestelmään, tietotekniikan uusimman kehityksen hyödyntäminen ja uusien toimintojen käyttöönotto.

Hanketoteuttajan sivut: http://www.poliisihallitus.fi

Viisumien hakemusten käsittelyyn ja myöntämiseen liittyvien sormenjälkiskannerien ja passintarkastuslaitteiden hankinta Tullilaitokselle rahtisatamissa sekä lentokentillä (SOPATA)

Hanketoteuttaja: Tullihallitus
Hankekausi: 1.9.2009–31.12.2010

Ulkoasiainministeriön vaatimuksesta on siirrytty käsin kirjoitetuista viisumitarroista valokuvan sisältävien ja koneellisesti tulostettujen viisumien myöntämiseen 1.1.2010 alkaen. Seuraavaksi on siirrytty lukemaan nopeilla passinlukulaitteilla hakijan matkustusasiakirjat sekä tarkistetaan ja talletetaan hakijan sormenjäljet ja tehdään tarkistavat haut jo hankkeessa 122008 hankituille tietokoneille. Hanketta on toteutettu Ulkorajarahastoista johtuvista syistä vasta vuoden 2010 aikana, vaikka kyseessä on vuosiohjelman 2009 hanke.

Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.tulli.fi

Viisumitietojärjestelmän kehittäminen kansallisesti

Hanketoteuttaja: Ulkoasiainministeriö
Hankekausi: 1.1.2009–31.12.2009

Projekti VIS-liittymän luomiseksi käynnistyi 5.11.2007. Vuoden 2008 aikana on tehty suurin osa liittymän suunnittelu- ja määrittelytyöstä sekä käynnistetty kansallisen viisumitietojärjestelmän muutos- ja rakennustyöt. Vuoden 2009 aikana valmistauduttiin järjestelmän käyttöönottoon.

Hanketoteuttajan sivut: http://formin.finland.fi/



< Takaisin > Tulosta sivu