Pakolaisrahasto

Euroopan pakolaisrahastosta (ERF) tuetaan pakolaisten ja siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamista ja sen seurauksista vastaamista. Rahoituskaudelle 2008 - 2013 pakolaisrahastolle on varattu rahoitusta kaikkia EU-maita varten 628 miljoonaa euroa.

Rahastosta voi saada tukea

  • turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteiden ja turvapaikkamenettelyn kehittämiseen
  • pakolaisten kotoutumiseen
  • jäsenvaltioiden turvapaikkapolitiikan kehittämiseen, seuraamiseen ja arviointiin
  • pakolaisten uudelleen sijoittamiseen kolmansista maista jäsenvaltioihin
  • pakolaisten ja vastaavan aseman saaneiden henkilöiden siirtämistä heille suojelua antaneesta jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon

Pakolaisrahaston kohderyhmänä ovat pakolaiset tai muuta kansainvälistä suojelua saavat henkilöt sekä turvapaikanhakijat.

Rahoitushakemuksia voivat tehdä kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset, rekisteröidyt yhdistykset, yksityiset tai julkiset yhtiöt ja kansainväliset järjestöt. Yksittäisten henkilöiden tekemiä hakemuksia ei hyväksytä rahoitettavaksi. Hakijoiksi hyväksytään vain Suomen alueella toimivat organisaatiot.

Hankkeiden toimenpiteet voivat liittyä useampaan kuin yhteen edellä mainituista toimilinjoista. ERF:stä tuettavien hankkeiden omarahoitusosuus koko hankkeen budjetista on vähintään 50 %. Hankkeet eivät saa olla päällekkäisiä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tai kotouttamisrahaston (IF) kanssa. Hankkeita, joita voidaan paremmin tukea muiden EU-ohjelmien kautta, ei myöskään rahoiteta Euroopan pakolaisrahastosta.

Hankehaku järjestetään vuosittain.  



< Takaisin > Tulosta sivu