Suomen vaakuna

Suomen vaakunan syntyhistoria on osittain tuntematon. Ensimmäisen kerran sen tiedetään esiintyvän Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa Upsalan tuomiokirkossa. Siinä muodossa se on omaksuttu itsenäisen Suomen vaakunaksi vuonna 1917. Tätä ennen vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana.

Laki Suomen vaakunasta (381/78) määrittelee vaakunaselityksen:

"Punaisessa kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska hopeaa; kenttään siroteltu yhdeksän hopearuusua."

Tästä selityksestä olennaisesti poikkeavan Suomen vaakunan käyttämisestä eli "säännösten vastaisen Suomen vaakunan pitämisestä kaupan" tuomitaan lain mukaan sakkorangaistukseen.

Suomen vaakunan käyttö asiakirjojen varmenteena

Valtioneuvoston päätös virastojen sineteistä (185/85) antaa vaakunan käyttöoikeuden eräille valtioelimille, joita ovat valtioneuvosto, ministeriöt, korkeimmat oikeudet, puolustusvoimat, Suomen Pankki ja Helsingin yliopiston kansleri. Muut valtion virastot ja laitokset käyttävät niille erikseen vahvistettuja tunnuskuvia. Valtioneuvoston kanslian asettama sinettityöryhmä on julkaissut muistion valtioneuvoston päätöksen uudistamisesta (http://valtioneuvosto.fi/resource/3148.pdf)
Valtionvaakunan käytöstä muualla kuin valtiolipussa on säädetty vain sinettien osalta, joten vaakunan yleisemmästä käytöstä ei ole varsinaisia määräyksiä.

Takaisin

Tulosta sivu