Valintamenettely ja vastaanotto

Vuosittainen kiintiön kohdentaminen päätetään ministeritasolla. Päätöksen pohjana on UNHCR:n vuosittainen arvio pakolaisten uudelleensijoittamistarpeista maailmassa ja esitys Suomelle vastaanoton kohdealueiksi. Kiintiön koko puolestaan määräytyy eduskunnan tekemän valtion talousarviota koskevan päätöksen yhteydessä.

Kiintiön kohdentamispäätöksen jälkeen UNHCR esittää otettavaksi joukon henkilöitä, joista Suomen viranomaiset valitsevat Suomeen otettavat kiintiöpakolaiset yleensä ensimmäisessä turvapaikkamaassa tapahtuvien haastattelujen perusteella. Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen pakolaisaseman myöntämisestä.

Koska suurin osa vuosittaisesta kiintiöstä täytetään yhteistyössä UNHCR:n kanssa, ovat valinnan kriteeritkin pitkälti yhteneväiset. Niissä painottuvat suojelun tarve, lääketieteellisen hoidon tarve, väkivallan ja kidutuksen uhrien sekä yksinäisten naisten asema ja myös arvio mahdollisuuksista kotoutua Suomeen. Suomen tekemissä valinnoissa kiinnitetään erityistä huomioita pakolaisuuteen johtaneisiin syihin.

Vuosittain kiintiöstä on varattu noin 10 % hätätapauksiksi luokiteltujen pakolaisten vastaanottamiseen. Vastaanottopäätökset näissä tapauksissa tehdään asiakirjojen pohjalta kiireellisessä menettelyssä.

Pakolaisia on tähän mennessä sijoitettu yli 140 kuntaan. Kunnassa valtuusto tekee päätöksen vastaanotosta ja vastaanottoa säätelee maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettu laki. Valtio korvaa kunnalle pakolaisten vastaanotosta aiheutuvat kulut kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

UNHCR
HAAPA-hanke
Esitteet



< Takaisin > Tulosta sivu