Kotouttamisrahaston vuosiohjelmista rahoitettujen hankkeiden tuloksia
KOTOUTTAMISRAHASTON VUOSIOHJELMISTA 2009 JA 2010 RAHOITETETUT HANKKEET AFRO Hanketoteuttaja: Sisäasiainministeriö, Maahanmuutto-osasto AFRO 2 -hankkeen tavoitteena on vaikuttaa asenneilmapiiriin ja vähentää kolmansien maiden kansalaisten aliedustusta julkisen sektorin työpaikoilla positiivisen erityiskohtelun avulla. Hankkeessa on tavoiteltu kolmansien maiden kansalaisten aliedustuksen purkamista julkisilla aloilla ja pyritty edistämään heidän pääsyään turvallisuusalan ammatteihin. Hankkeen aikana laadittiin syrjintäselvitys positiivisen erityiskohtelun tarpeesta ja tuotettiin opas julkishallinnolle rekrytointia koskevista säännöistä. Lisäksi maahanmuuttajille järjestettiin julkishallinnon tehtäviin valmentava koulutus, johon lukeutui harjoittelujakso valtiohallinnossa, sekä turvallisuusalan pääsykokeisiin ohjaava koulutus. Maahanmuuttajajärjestöille järjestettiin neuvottelu- ja viestintätaitojen koulutus. Hankkeen myös järjestettiin alueellisia tiedotustilaisuuksia eri toimijoille ja selkokielistettiin pelastus- ja turvallisuusalan hakuopas. Hanketta on toteutettu tiiviissä yhteistyössä kolmansien maiden kansalaisia edustavien järjestöjen sekä yritysten, työelämän osapuolten ja ministeriöiden kanssa. Hankkeen toteutus siirtyy 1.1.2012 alkaen työ-ja elinkeinoministeriöön. Hanketoteuttajan verkkosivut: Sisäasiainministeriö Innovativa metoder och modeller för integration (IMMI) Projektgenomförare: Musikcafé After Eight r.f. Projektets syfte var att koordinera integrations- och invandrararbetet i Jakobstadsregionen samt involvera invandrare i verksamhet. Projektets mål var att skapa en regionalt välfungerande och innovativ integrationsprocess som täcker alla sektorer. Verkställandet gjordes i tre steg under tre års tid: skapa, etablera och upprätthålla. Ett övergripande dokument för integrationen i Jakobstadsregionens fem kommuner skapades i början av IMMI-projektet. Det blev Jakobstadsregionens integrationsprogram och trycktes på svenska, finska och engelska. Det här dokumentet ger en helhetssyn över integrationsarbetet i Jakobstadsregionen. Det visar också på vilka invandrargrupper som finns i de fem kommunerna. En helhetssyn över invandrarna och arbetet med invandrare är en förutsättning för att koordinering ska vara möjlig. I syfte att koordinera arbetet med invandrare och ge aktörerna en bättre helhetssyn skapades också ett nätverk och ett invandrarråd. Det blev en ny modell för invandrararbetet. Sju skilda grupper för professionella aktörer skapades och de här grupperna bildade nätverket. Ett invandrarråd, d.v.s. en yrkesövergripande grupp med representanter från varje grupp, skapades också. Den här modellen gav en unik möjlighet till samarbete och erfarenhetsutbyte. Modellen planeras också att användas inom andra sektorer (bland annat ungdomsarbetet och psykiatrin) i Jakobstadsregionen. IMMI har också arbetat för att förbättra tillgång till vägledning och rådgivning för samtliga invandrare i regionen genom att vara med och driva fram en ny service för invandrare kallad Welcome Office. Welcome Office är en informationspunkt för både invandrare och professionella aktörer. Den startas under år 2012 och kan överta arbetet med olika yrkesgrupper som startats inom IMMI. Mångkulturella aktiviteter i form av cafékvällar med mångkulturellt program på Musikcafé After Eight, program under veckan mot rasism och inslag i olika kulturevenemang i regionen har ordnats. Det har gjort det möjligt att direkt engagera invandrare i verksamhet. En modell kring arbete med invandrare kring mångkulturella evenemang har testats. En grupp bestående av både finländare och invandrare har planerat, genomfört och utvärderat evenemangen. Deltagarna i evenemangen har också varit både invandrare och finländare. Modellen fungerade väl. Projektets målgrupp bestod av anhöriginvandrare från Ryssland och Asien (ca 40 stycken), arbetskraftsinvandrare från Ryssland och Ukraina (ca 50 stycken) och utländska studerande från tredje land (ca 120 stycken). Andra invandrare samt finländare har också tagit del i projektverksamheten. Projektet har nått en stor del av regionens 1500 invandrare och också ett mycket stort antal finländare genom evenemang och nätverksarbete. Organisations hemsida: www.aftereight.fi Kohtaamisia Hanketoteuttaja: C-media Mediakoulutuksen saaneiden kolmansien maiden kansalaisten ammattitaito on ollut keskeisessä asemassa hanketta. Hanke on edistänyt myös heidän kotoutumistaan, kun hankkeen vetäjät ovat olleet tekemisissä valtaväestön kanssa. Vastavuoroisesti hanke on edistänyt kantaväestön suunnalta suhteita maahanmuuttajiin, sillä monella hankkeeseen osallistuneella kantaväestön edustajalla ei ole ollut aiemmin minkäänlaista kontaktia maahanmuuttajiin. Kohtaamisia-dokumentit nähtävissä osoitteesta: http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/kohtaamisia C-media Tommi E. Virtanen Lari Seppälä
Vuonna 2009 käynnistyneen ja 2012 kesäkuuhun asti jatkoa saaneen hankkeen lähtökohtana on haavoittuvassa asemassa olevien maahanmuuttajanaisten suomen kielen taidon vahvistaminen taidetyön avulla. Tämä työtapa sopii erityisen hyvin luku- ja kirjoitustaidottomille. Hankkeen puitteissa on järjestetty työpajoja, joissa kansasuomalaiset ja maahanmuuttajataustaiset ohjaajat ovat keskittyneet kielitaidon kehittämiseen teatteri-ilmaisuharjoituksien, tanssin, kädentaitojen, sanaleikkien ja laulujen avulla. Osallistujilla itsellään on ollut mahdollisuus vaikuttaa työpajojen sisältöön ja valita päivän puheenaiheita työpajoissa käsiteltäväksi. Toiminta on vahvistanut osallistujien suomen kieltä, se on virkistänyt ja ehkäissyt syrjäytymistä sekä toiminut vertaistukiverkostona naisille. Vuoden 2011 aikana järjestettyihin työpajoihin on osallistunut pääkaupunkiseudulla ja Turussa yhteensä yli 100 naista. Hankkeessa on luotu uusia työmuotoja, jotka ovat mallinnettavissa ja levitettävissä sekä koulutettu työntekijöitä, jotka voivat toteuttaa työmuotoja myös muissa konteksteissa. Ohjaajien koulutuspäivinä ovat aiheina olleet mm. maahanmuuttajanaisten kohtaaminen, kinesteettinen kielenoppimismenetelmä ja soveltavan draaman käyttäminen oppimisen välineenä. Ohjaajien ammattitaito on kasvanut ja samalla opetuksen laatu on parantunut. Maahanmuuttajataustaisten naisten työelämävalmiudet sekä työllistymismahdollisuudet ovat kohentuneet. Ohjaajaparit ovat tukeneet ja täydentäneet toistensa osaamista, mikä on luonut myös monipuolisen toimintaympäristön työpajoille. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat:
Hanketoteuttajan verkkosivut: www.kassandra.fi Kotomedia Hanketoteuttaja: Mediakulttuuriyhdistys m-cult ry Hankkeen tavoitteena on ohjelmakehityksen ja -tuotannon, koulutuksen ja verkostoinnin keinoin luoda toimintamalli monikulttuuriselle mediatoimitukselle. Tavoitteena on myös parhaiden toimintatapojen löytäminen ja jalkauttaminen, yhteistyömuotojen rakentaminen maahanmuuttaja- ja mediatoimijoiden välille sekä alueellisten ja kansallisten verkostojen rakentaminen. Hankkeen toimintaympäristön muodostavat yhteisöllisen median maisema sekä osallistuvan median ja kansalaisjournalismin keinot. Toimituksen perustan ovat luoneet säännöllisesti julkaistut monikieliset Panorama-uutiskatsaukset, uussuomalaisen arjen teemoja käsittelevä Baabel-keskusteluohjelmapilotti sekä monikulttuurisen nuorisoryhmän kanssa toteutettu Kaaos-nuortensarja. Ohjelmat julkaistiin useilla sosiaalisen median ja netti-tv:n kanavilla ja lisäksi monikulttuuriselle ohjelmistolle synnytettiin oma ohjelmapaikka Helsingin Stadi.TV -kaapelikanavalta, jonka kautta ohjelmat näkyivät myös Tallinnan televisiossa. Hankkeen toteuttajina ovat olleet maahanmuuttajataustaiset mediantekijät, jotka ovat sitoutuneita työhönsä. Hanketoteuttajan verkkosivut: www.m-cult.org Hanketoteuttajan yhteystiedot: Mediakulttuuriyhdistys m-cult ry PL 170 00531 Helsinki Kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurannan ja indikaattorien kehittäminen Hanketoteuttaja: Sisäasiainministeriö, Maahanmuutto-osasto Hankkeessa kehitettiin kokonaisvaltainen seuranta- ja arviointijärjestelmä sekä sitä tukeva toimiva ja testattu mittaristo, joiden avulla voidaan yksiselitteisesti ja luotettavasti arvioida kotouttamisen vaikuttavuutta, kotoutumista ja etnisiä suhteita. Seurantajärjestelmä arvioi myös viranomaisten toimia maahanmuuttajien tarpeiden huomioon ottamisessa yhteiskunnan muita palveluja ja toimenpiteitä suunniteltaessa ja järjestettäessä. Tavoitteena on ollut, että kotouttamista ja kotoutumista mittaavat indikaattorit ovat helposti ja säännöllisesti kerättäviä sekä kustannuksiltaan kohtuullisia. Vuonna 2010 hanke kehiti paikallistason palvelujärjestelmän seurantaa ja indikaattoreita vuoden 2009 aikana luodun ja testatun palveluseurantakyselyn ja koottujen indikaattorien pohjalta. Kehitettyä palveluseurantakyselyä pilotoidaan muutamien kuntien kanssa. Hanketoteuttajan verkkosivut: http://intermin.fi Kotoutumiskuntoa Kuopion maahanmuuttajanuorille ja -naisille Hanketoteuttaja: Kuopion kaupunki, Vapaa-ajankeskus, Liikunta- ja nuorisopalvelut Hankkeen edistettiin liikunnan ja nuorisotoiminnan keinoin maahanmuuttajanuorten ja haavoittuvassa asemassa olevien maahanmuuttajanaisten kotoutumista järjestämällä heille mahdollisuuksia vapaa-ajantoimintaan ja harrastuksiin. Hankkeessa luotiin ohjatun liikunnan ja harrastustoiminnan kehittämisrakenne 6-24-vuotiaille maahanmuuttajanuorille ja heikoimmassa asemassa oleville naisille. Lisäksi koulutettiin harrastustoiminnan vertaisohjaajia sekä toteutettiin liikunnan starttikursseja tavoitteena kontaktien luominen maahanmuuttajaperheiden ja vapaa-ajantoimijoiden sekä suomalaisperheiden välille. Hankkeen päämääränä oli vakinaistaa hyviksi todettujen käytäntöjen toimintamuodot. Maahanmuuttajabarometri Hankkeessa kehitettiin vuosina 2009–2010 menetelmä, jolla on mahdollista koota maahanmuuttajien näkemykset nykyisen kotouttamispolitiikan tehokkuudesta, toimenpiteistä ja palvelujen tarpeesta. Barometritutkimustulokset täydentävät määrällisistä ja laadullisista indikaattoreista saatavaa tietoa. Vuoden 2010 tavoitteena oli hyödyntää barometrin testiversiosta saatuja kokemuksia ja kehittämistarpeita, kehittää barometria edelleen sekä uusia barometritutkimus. Barometrin kansallista soveltamista ja käyttöönottoa arvioitiin tavoitteena hyödyntää maahanmuuttajien mielipiteitä ja näkemyksiä kotouttamispolitiikasta viime kädessä hallinnon ohjausjärjestelmässä ja poliittisessa päätöksenteossa. Hanketoteuttajan verkkosivut: http://intermin.fi Hanketoteuttaja: Kotkan kaupunki Kymenlaaksoon jo muuttaneille tai sinne muuttoa suunnitteleville kolmansien maiden kansalaisille, joilla on lähtömaassaan hankittu sosiaali- ja terveysalan tutkinto, rakennettiin polku työhön Kotkan kaupungin ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirin palvelukseen. Toisen toimintavuoden erityistavoiteena oli vahvistaa ja systemoida kohderyhmään kuuluvien henkilöiden ja heidän perheensä lähtömaissa tapahtuvaa valmistautumista Suomeen muuttoon. Kehittämistavoitteena oli osoittaa, että dynaamisen toiminnan mahdollistavalla melko kevyellä rakenteella voidaan tukea maahanmuuttajien työllistymistä keskeiselle työvoimapulasta kärsivälle alalle, etenkin kun kaikki keskeiset toimijat sitoutuvat yhteiseen päämäärään. Hankkeessa huomioitiin yksittäisen maahanmuuttajan elämä- ja perhetilanne ja myös perheen kotoutumiseen kiinnitetään huomiota. Hankkeessa annettiin lisäksi ennakkoneuvontaa ja tukea suomen kielen oppimiseen maahanmuuttajien lähtömaissa. Hankkeen toimintoihin ja tavoitteisiin liittyvät prosessit ja innovatiiviset toimet vakiinnutettiin ja levitettiin. Monikulttuurisuus osaksi partiotoimintaa – Avaus Hanketoteuttaja: Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry Tavoitteena hankkeessa on ollut maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutumisen edistäminen luomalla edellytyksiä heidän osallistumiselleen ryhmätoimintaan partioharrastuksessa. Hankkeessa on rakennettu yhteistyötä sekä maahanmuuttajanyhteisöjen ja maahanmuuttajatyötä tekevien toimijoiden että partion piirijärjestöjen kanssa. Hankkeen tuloksena toteutetaan tutustumistempauksia yhdessä edellä mainittujen yhteistyötahojen kanssa. Tätä kautta tehdään partiotoimintaa tutuksi maahanmuuttajaperheille. Hankkeessa on järjestetty vuoden 2011 aikana yhteensä viisi monikulttuurisuuskurssia partiolaisille. Hankkeessa myös kehitetään uudenlaista monikulttuurisuuskoulutusta, jota pilotoidaan kevään 2012 aikana kahdella eri paikkakunnalla. Järjestetyt kurssit ovat tavoittaneet monia kiinnostuneita. Lippukuntatoimijoiden toteuttamaa maahanmuuttajatyötä tuetaan myös tuottamalla monikulttuurisuuden työkalupakki. Pakki valmistuu keväällä 2012. Lisäksi partio-ohjelmaa kehitetään luomalla olemassa olevan ohjelman aktiviteetteihin uusia, monikulttuurisuuden huomioivia suoritusmahdollisuuksia. Tämän kehitystyön suuntaviivoista keskusteleminen järjestön sisällä on alkanut hankkeen myötä. Myös partion koulutusjärjestelmään ollaan lanseeraamassa uutta, moninaisuutta tukevaa sisältöä. Hanketoteuttajan yhteystiedot: Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry., p. 09 8865 1100, tai hankkeen koordinaattori Emilia Frantsi, emilia.frantsi@partio.fi, p. 040 455 9544 MoniNaisten Talo Hanketoteuttaja: Monika-Naiset liitto ry Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää, testata ja mallintaa matalan kynnyksen sosiaalista toimintaympäristöä haavoittuvassa asemassa ja uuden alun tarpeessa olevien naispuolisten kolmansien maiden kansalaisten kotoutumisen tueksi valtakunnallisesti. Hankkeessa tehtyjen toimintojen myötä on kehitetty MoniNaisten Talo -konsepti, joka on levitettävissä eri alueille valtakunnallisesti. Keskeisimmät toimintamuodot ovat:
MoniNaisten Talolla maahanmuuttajanaiset ja heidän muodostamat järjestöt ovat voineet hyödyntää omaa osaamistaan sekä saada tukea ja kannustusta kotoutumiseen ja kansalaistoimintaan "yhden luukun" periaatteella. Toiminta on tavoittanut kaikista haavoittuvammassa asemassa olevat maahanmuuttajanaiset, kuten kotona pieniä lapsia hoitavat äidit, väkivaltaa kokeneet tai kuntien kotouttamispalveluiden ulkopuolelle jäävät naiset. Kolmen vuoden aikana MoniNaisten Talolla on laskettu maahanmuuttajanaisten käyneen ainakin 13 000 kertaa. Hanke aloitti vuonna 2009 Helsingissä, ja on sittemmin pilotoitu Mikkeliin. Toiminta on herättänyt kysyntää myös muilla alueilla. On huomattu, että hanke täydentää kuntien kotouttamispalveluita ja tarjoaa osallistumismahdollisuuksia myös niille maahanmuuttajanaisille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta. Hankkeessa on tehty moniammatillista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Hankkeen puitteissa on voitu identifioida maahanmuuttajanaisten erilaisia tarpeita, joista on syntynyt myös uusia, julkisen sektorin kanssa yhteistyössä tuotettuja toimintamuotoja Monika-Naiset liitolle. Hankkeen tuloksena on luotu sosiaalisten ongelmien kasaantumista ennaltaehkäisevä, yksilöllisesti räätälöity kotoutumisen tukimalli maahanmuuttajanaisille, josta myös viranomaiset ja muut maahanmuuttajien kanssa työskentelevät tahot hyötyvät. Hanke on juurtunut sosiaaliseksi ympäristöksi, missä erikieliset naiset, perheet, vapaaehtoiset, järjestötoimijat ja viranomaiset toimivat keskenään. Tällaisten kohtaamisfoorumeiden ja tietotaidon jakamisen on havaittu edistävän yhdenvertaisuutta ja kaksisuuntaista kotoutumista. Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.monikanaiset.fi Hanketoteuttajan yhteystiedot: Monika-Naiset liitto ry, Kinaporinkatu 2 E 40, 00500 Helsinki, info@monikanaiset.fi, puh. (09) 72 79 9999 Hankkeen avulla parannettiin maahanmuuttajien mahdollisuuksia saada yhteiskunnan tarjoamia palveluita edistämällä viranomaisten, palveluntarjoajien, viestimien ja muiden toimijoiden ymmärrystä etnisistä suhteista ja muuttoliikkeestä. Hanke auttoi edellä mainittuja toimijoita löytämään tutkittua ja oikeaa tietoa palveluiden, tiedonvälityksen ja arkisen vuorovaikutuksen pohjaksi. Siten se vahvisti vastaanottavan yhteiskunnan valmiuksia edistää kotoutumisprosesseja ja kaksisuuntaista kotoutumista sekä edisti positiivista suhtautumista maahanmuuttajiin ja kotouttamistoimiin. Nettipohjaisena toimintana hankkeen tavoitteena oli palveluntarjoajien ja muiden toimijoiden palveleminen kaikkialla Suomessa. Vuoden 2010 aikana perustettiin toimiva verkkoalusta tiedon välityksen tarpeisiin, aloitettin kansantajuisten aineistojen tuottaminen sekä markkinoitiin verkkoalustaa sitä tarvitseville tahoille. Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.etmu.fi Pirkanmaan Thai-kotouttamishanke Hanketoteuttaja: Poliisiammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteena oli viranomaisten tietoisuuden ja osaamisen kehittäminen maahanmuuttajien kohtaamisessa keskittymällä tapaustutkimuksen avulla Pirkanmaan Thai-yhteisöön. Hankkeessa nostettiin esiin ongelmakohtia sekä viranomaisen että maahanmuuttajan näkökulmasta ja luotiin tiivis yhteistyöverkosto eri toimijoiden kesken. Tutkimusta varten on haastateltu thaimaalaisia maahanmuuttajia sekä eri viranomais- ja järjestötahoja. Molemminpuolista tietoisuutta ja osaamista on lisätty hankkeen aikana. Tutkimusraportin ja tuotetun koulutuspaketin avulla hyvät käytännöt voidaan juurruttaa osaksi viranomaisten perustyötä. Hankkeen tutkija on käynyt esittelemässä hankkeen tuloksia kevään 2011 aikana eri tilaisuuksissa, jotka ovat olleet vuorovaikutuksellisia ja niiden pohjalta osallistujat ovat pystyneet reflektoimaan käsiteltyjä kulttuurien väliseen osaamiseen liittyviä asioita omaan työhönsä. Poliisiammattikorkeakoulun perustutkintokoulutuksen käyttöön suunnattu koulutuspaketti hankkeen keskeisistä tuloksista levittää maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaamisen hyviä käytäntöjä myös tulevien poliisien parissa. Hankkeen myötä eri alojen ammattilaiset ovat voineet tuoda esiin omia kokemuksiaan thaimaalaisista asiakkaista ja saaneet lisää tietoa ryhmästä, joka koetaan melko näkymättömäksi. Thaimaalaisille on käännetty thaikielinen tiivistelmä, jossa esitetään tutkimusraportin keskeiset tulokset. Tiivistelmän keskeisenä tavoitteena on myös viestittää thaimaalaisille, että heidät on huomioitu viranomaisten ja tutkimuksen näkökulmasta. Lumio, Milla (2011) Hymyn takana - Thaimaalaiset maahanmuuttajat, viranomaiset ja kotoutuminen. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 93. (pdf) Hanketoteuttaja: Haapaveden Opiston kannatusyhdistys ry Hankkeen tavoitteena on ollut haavoittuvassa asemassa olevien maahanmuuttajanaisten ja -nuorten kotoutumisen tukeminen. Hankkeen toiminnot ovat tukeneet maahanmuuttajien oman elämän hallintaa ja suunnittelua. Maahanmuuttajat pyritään saamaan hankkeen avustuksella yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Aluellee on perustetu monikulttuurinen yhdistys, jonka toiminta on alkanut vapaaehtoisvoimin. Toimintamuotoina on käytetty mentorointia, jossa mentorit ovat auttaneet esimerkiksi maahanmuuttajanaisia löytämään lapsille päivähoitopaikkoja ja nuorille mieluisia harrastuksia. Mentoritoiminta on koettu paremmaksi kuin infopaketin tekeminen, sillä henkilökohtaisista tapaamisista maahanmuuttajat ovat kokeneet saavansa enemmän hyötyä. Vertaisryhmätapaamisien kautta naiset ja nuoret ovat saaneet lisää kontakteja muihin maahanmuuttajiin ja suomalaisiin. Vertaisryhmien avulla maahanmuuttajat ovat saaneet lisää tietoa alueesta ja vapaa-ajan toiminnasta. Hanke on lisäksi järjestänyt asiantuntijatilaisuuksia maahanmuutajanaisten ja- nuorten toiveiden mukaan eri teemoista. Tilaisuuksissa on kerrottu maahanmuuttajille esimerkiksi suomen lainsäädännöstä, työelämästä ja terveyspalveluista. Näiden tietojen avulla heidän kuva velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan Suomessa on selkeytynyt. Saphaan Hanketoteuttaja: Pro-tukipiste ry Hankkeen aikana luotiin malli, jossa kotouttamis- ja muiden peruspalveluiden ulkopuolelle putoamisen riski hieromapaikoissa työskentelevien thaimaalaisten naisten parissa vähenee merkittävästi. Mallinnuksessa luotiin julkispalvelujen ja järjestöjen yhteistyön kuvaus, jossa molempien palvelujärjestelmien vahvuudet kirjattiin ja kuvattiin hankkeen aikana saatujen kokemusten pohjalta. Tuloksena oli malli, jossa on identifioitu keskeisimmät syrjäytymisriskit, etsivän työn ja palveluohjauksen hyvät käytännöt, jalkautuvan tukityön käytänteet, kuntapalvelujen ja järjestöjen yhteistyön toimiva rakenne sekä vertaistyön hyödyntäminen osana kotoutumispolkua. Yhteistyössä kohdeyhteisön kanssa lisättiin yhteisön sisään juurrutettavaa tieto-taitoa, joka jatkossa siirtyy yhteisön uusille jäsenille vertaistuen ja vertaisohjauksen kautta. Auttamalla kotouttamispalveluiden ulkopuolelle jääneitä kerättiin tietoa syrjäytymisriskeistä ja kotouttamispalveluiden aukkokohdista. Hanketoteuttaja: Väestöliitto Hankkeen tavoitteena on ollut nopeuttaa kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista ja edistää yhdenvertaisuutta henkilökohtaisen, valtakunnallisen omankielisen palveluneuvonnan avulla. Hankkeessa on tuettu kotoutumista ohjaamalla maahanmuuttajat tai muuttoa suunnittelevat FINFO-palveluiden avulla nopeasti ja yksilöllisesti oikean tiedon ja oikeiden palveluiden äärelle. Palvelumalliin kuuluu monikielinen puhelinlinja, sähköpostineuvonta sekä audiovisuaaliseen sisältöön painottuva internet-sivusto. Palveluiden tueksi on kehitetty myös extranet-palveluportaali, joka tarjoaa valtakunnallisen julkisen sektorin palveluhakemiston ja hanketietokannan sekä tiedotus- ja keskustelukanavan. Portaali palvelee hankkeen palveluneuvojia päivittäisessä työssään sekä muita maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa asiakastyötä tekeviä ammattilaisia. Uusien neuvontakielten lisääminen hankeaikana on parantanut palvelun kohdentamista. Hankkeesta ja siinä tuotetuista palveluista on tiedotettu yhteistyökumppaneiden, kumppanikuntien ja ohjausryhmän kautta, ja hanketta on esitelty lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa, tapaamisissa ja verkostoissa Suomen lisäksi Pietarissa, Tallinnassa, Petroskoissa ja Nairobissa. FINFO-palveluita on myös hankeaikana mainostettu ulkomainoskampanjalla sekä lehtimainoskampanjalla. Päämääränä on Suomessa ainutlaatuisen FINFO-toimintamallin vakiinnuttaminen valtakunnallisesti pysyväksi osaksi kotouttamiskäytäntöjä ja -järjestelmää. Hanketoteuttajan verkkosivut: http://www.vaestoliitto.fi Welmig-hanke, FINFO-palvelut Projektikoordinaattori Inka Saarela Hankkeen tavoitteena oli edistää suomalaisen ja venäläisen kulttuurin vuorovaikutusta Suomessa innovatiivisen ja nuorisoa kiinnostavan median avulla. Ensimmäisenä vuotena venäjänkielisten nuorten työelämään valmentamista parannettiin ja venäjänkielisten media-alan ammattilaisten taitoa hyödynnettiin tässä prosessissa. Toisena vuotena Suomen venäläisten monikulttuuriperinnettä esitettiin innovatiivisessa multimediamuodossa (nettisivustona), jonka avulla siihen kiinnitettiin sekä suomen että venäjänkielisen nuorison huomiota Suomessa. Projektin päätavoite oli kahden kulttuurin rikkautta käyttäneiden ja sen avulla menestyneiden Suomen venäläisten kokemuksen esille tuominen. Hanketoteuttajan sivut: http://www.faro.fi |
