Rahaston painopisteet vuosille 2007 - 2013

Kotouttamisrahaston monivuotisessa ohjelmassa vuosille 2007-2013 painotetaan seuraavia toimenpiteitä: 

A. Maahanmuuttajien kotouttamista koskevat toimet

Kehitetään, testataan ja valtavirtaistetaan uusia toimia ja malleja alkuvaiheen kotoutumiseen. Huomioidaan erityisesti heikossa asemassa olevat naiset, lapset, nuoret ja vammaiset kolmansien maiden kansalaiset.  

B. Indikaattoreiden ja arviointimenetelmien kehittäminen

Kehitetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia indikaattoreita sekä erilaisia työkaluja (esim. barometrit) kotoutumista koskevan tiedon keräämiseksi ja analysoimiseksi sekä kotoutumistoimenpiteiden tehokkuuden mittaamiseksi.  

C. Politiikan valmiuksien parantaminen sekä koordinoinnin ja kulttuurienvälisten valmiuksien kehittäminen

Kehitetään kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja hyviä etnisiä suhteita sekä parannetaan viranomaisten ja palveluidentarjoajien tietoisuutta ja valmiuksia kohdata moninaisuutta. Lisäksi tuetaan kolmansien maiden kansalaisten osallistumista kotouttamistoimenpiteiden suunnitteluun, toimeenpanoon ja evaluointiin. 


Toimenpiteiden kohdentuminen määritellään tarkemmin vuosittain laadittavassa vuosiohjelmassa.

Kotouttamisrahaston vuosiohjelma 2011 (pdf, 57 kt)

Kotouttamisrahaston tavoitteet 2009 (pdf, 117 kt)

Vuosiohjelma 2009 (pdf, 59 kt)

Vuosiohjelma 2007-2008 (pdf , 90 kt)

Monivuotinen ohjelma 2007-2013 (pdf, 53 kt)



< Takaisin > Tulosta sivu