Kerrostalojen paloturvallisuus
Varautuminen kerrostaloissa
| Pelastuslaki velvoittaa jokaista ihmistä myös omatoimiseen varautumiseen. Itsensä ja muiden ihmisten auttaminen vaatii tietoja vaaroista ja vaaratilanteiden välttämisestä. On myös hyvä osata toimia oikein onnettomuustilanteissa.
Rakennusten omistajat ja haltijat ovat pelastuslain mukaan velvollisia ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä, varautumaan henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa ja varautumaan sellaisiin toimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät.
Kaikissa taloissa on:
- pyrittävä ennaltaehkäisemään onnettomuudet
- onnettomuuksien varalta varauduttava omatoimisiin pelastustoimenpiteisiin
- noudatettava palo- ja henkilöturvallisuudesta annettuja säännöksiä ja määräyksiä
- pidettävä mahdollinen väestönsuoja kunnossa.
Asunto-osakeyhtiön turvallisuudesta ja siihen kuuluvista toimenpiteistä vastaavat asunto-osakeyhtiön hallitus ja yhtiökokous. Isännöitsijän tehtävänä on valvoa, että viranomaisten antamia turvallisuusmääräyksiä noudatetaan talossa. Asukkailla on oikeus vaatia, että hallitus hoitaa turvallisuuteen ja omatoimiseen varautumiseen liittyvät järjestelyt vähintään säädösten mukaisesti.
Vähintään viiden asuinhuoneiston taloissa on pelastuslain mukaan (9§) laadittava pelastussuunnitelma.
Pelastussuunnitelmassa selvitetään seuraavat asiat:
- talossa mahdolliset vaaratilanteet ja niiden vaikutukset
- toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi
- poistumis- ja suojautumismahdollisuudet sekä sammutus- ja pelastustehtävien järjestelyt
- talon turvallisuushenkilöstö ja kouluttaminen
- asukkaiden perehdyttäminen pelastussuunnitelmaan tarvittava alkusammutus-, pelastus- ja raivauskalusto, henkilösuojaimet ja ensiaputarvikkeet sen mukaan kuin ennakoitujen vaaratilanteiden perusteella on tarpeen
- ohjeet erilaisia ennakoituja onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteita varten
- selvitettävä erikseen, miten rakennuksessa olevien heikentynyt toimintakyky otetaan huomioon vaaratilanteisiin varautumisessa
- tarpeen mukaan huomioitava myös kohteen tavanomaisesta poikkeava käyttö.
Pelastuslaitokset järjestävät koulutusta asuintalojen turvallisuushenkilöstölle. Talon asukkaiden turvallisuuskoulutusta järjestää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö alueellisine pelastusliittoineen. Jokainen voi omalta osaltaan pyrkiä ehkäisemään onnettomuuksia tai niiden vaikutuksia. Mitä paremmin on etukäteen varauduttu ja harjoiteltu vaara- ja onnettomuustilanteita varten, sitä paremmat mahdollisuudet on selviytyä. |
|
Takaisin
Tulosta sivu