Turvallisuussuunnittelun koulutusseminaari Oulussa 29.-30.1.2008

Oulussa 29.-30.1.2008 pidetty turvallisuussuunnittelun koulutusseminaari oli jatkoa vuosina 2006 ja 2007 Tampereella ja Kuopiossa järjestetyille laajoille turvallisuussuunnitteluseminaareille. Seminaarin tavoitteena oli antaa työvälineitä ja ideoita laaja-alaiselle kunnissa tehtävälle turvallisuuden edistämistyölle sekä edistää yhteistyötä turvallisuuden parantamiseksi kunnissa. Vuoden 2008 seminaarissa keskityttiin turvallisuussuunnitteluprosessin eri vaiheisiin.

Seminaarissa käytiin läpi sitä, miten turvallisuussuunnittelu on edennyt vuonna 2007 ja mitä on suunniteltu tehtäväksi vuoden 2008 aikana. Seminaarin ensimmäisenä päivänä esiteltiin turvallisuussuunnittelun ajankohtaisia aiheita, muun muassa turvallisuussuunnittelun tietopankkia ja turvallisuussuunnittelun työkalua. Lisäksi erityisen keskeistä oli turvallisuussuunnitteluprosessin eri vaiheiden havainnollistaminen pureutumalla tarkemmin erilaisiin hyviin käytännön toimintamalleihin. Toisena päivänä pääpaino oli puolestaan turvallisuussuunnitteluprosessin eri vaiheita käsittelevissä ryhmätöissä sekä näiden purkamisessa ja käsittelemisessä.

Seminaari oli suunnattu kunnan turvallisuussuunnitteluun osallistuville toimijoille, kuten kuntien rikoksentorjuntayhdyshenkilöille, lähisuhde- ja perheväkivallan yhdyshenkilöille ja koordinaattoreille, kunnanjohtajille, lähipoliiseille ja pelastusjohtajille sekä sosiaali- ja terveydenhuollolle.

Seminaarin järjesti yhteistyössä rikoksentorjuntaneuvosto, oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto.

OHJELMA:

Tiistai 29.1.2008
1. päivän puheenjohtaja: Timo Kvist, Naantalin kaupunki / rikoksentorjuntaneuvosto

9:15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

10:00 Tilaisuuden avaus
Timo Kvist, Naantalin kaupunki / Rikoksentorjuntaneuvosto

10:10 Maaherra Eino Siuruainen

10:30 Turvallisuussuunnittelun eteneminen (pdf 1152 Kt)
Tarja Mankkinen, sisäisen turvallisuuden sihteeristö
Markku Haiko, Suomen Kuntaliitto

Ajankohtaista:

11:00 Turvallisuussuunnittelun tietopankki
Markus Alanko, rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö

11:30 Turvallisuussuunnittelun työkalu: käyttäjän näkökulma (pdf 346 Kt)
Käsikirjan laativan työryhmän edustajat

12:00 Lounas

Hyvien toimintamallien esittely: miten eri toimijat tulevat mukaan turvallisuussuunnitteluun:
poliisi, pelastus, kunnan viranomaiset, järjestöt sekä muut toimijat. Esittely rakennetaan
ketjuajattelun mukaisesti niin, että turvallisuussuunnittelun eri vaiheet tulevat otetuksi huomioon

13:00 Johdatus aiheeseen (pdf, 139 kt)
Markku Haiko, Suomen Kuntaliitto

13:20 Johtamisen järjestäminen ja turvallisuussuunnittelusta vastaavan ryhmän
muodostaminen
(pdf 663 Kt)
Pauli Harju, Pudasjärven kaupunki

13:45 Paikallinen turvallisuusanalyysi (pdf 163Kt)
Marjo-Riitta Pihlajamäki, Turun kaupunki

14:10 Tavoitteista sopiminen / turvallisuussuunnitelman rakentaminen (pdf 124 Kt)
Tuija Palosaari, Tornion rikoksentorjuntaneuvosto

14:35 Kahvi

15:00 Eri toimijoiden osallistuminen käytännön työhön eri alueilla:
Ankkuri - moniammatillinen tiimi tukena kriisissä
Riitta Varkemaa, Hämeenlinnan Ankkuri –hanke

15:25 Seuranta ja arviointi (pdf, 152 kt)
Irmeli Korhonen, Oulun turvallisuustyön yhteyspäällikkö

15:50 Tietoisku: Turvallisuus kyläsuunnitelmissa

16.10 Oulun kaupungin puheenvuoro: Turvallisuussuunnittelun kehitys ja sen tuomat
hyödyt Oulussa
(pdf 46 Kt) , Keijo Rantanen, Oulu – Koillismaan pelastuslaitos

16.20 Ensimmäisen päivän päätös

18:00 Iltatilaisuus, Oulun kaupungintalo, Kirkkokatu 2a

Keskiviikko 30.1.2008
2. päivän puheenjohtaja: Pentti Partanen, sisäasiainministeriö, pelastusosasto

9:00 Ryhmätyön toimeksianto

9:15 Ideat liikkeelle – rakennetaan yhdessä turvallisuutta (ryhmätyöt, pdf 9 Kt)
Ryhmätöissä jatketaan keskustelua turvallisuussuunnittelusta edellisen päivän esitysten
pohjalta
.

11:00 Kahvi

11:15 Ryhmätöiden esittely

12:30 Lounas

13:30 Ryhmätöiden johtopäätökset

14:00 Suomi - Euroopan turvallisin maa (pdf  49 Kt)
 Toimituspäällikkö Kyösti Karvonen, Kaleva

14:45 Seminaarin johtopäätökset

15:00 Seminaari päättyy

Työryhmien aiheet:

Työryhmä 1: Johtamisen järjestäminen ja turvallisuussuunnittelusta vastaavan ryhmän
muodostaminen
, (pdf  73 Kt)
Puheenjohtaja: Tarja Mankkinen 

Työryhmä 2: Paikallinen turvallisuusanalyysi (pdf 30 Kt)
Puheenjohtaja: Markku Haiko

Työryhmä 3: Tavoitteista sopiminen / turvallisuussuunnitelman rakentaminen
Puheenjohtaja: Hannu Takala

Työryhmä 4: Eri toimijoiden osallistuminen käytännön työhön eri alueilla (pdf 222 Kt)
puheenjohtaja: Merja Söderholm

Työryhmä 5: Seuranta ja arviointi (pdf 24 Kt)
Puheenjohtaja: Markus Alanko

 





< Takaisin > Tulosta sivu