Elossa loppuun saakka
Ikäväestöä pidetään pääosin toimien kohteena, ei toimijana. Heidän aktiviteettinsa on vain kahvinjuontia omissa kerhoissaan tai bussimatkoja Peurunkaan tai Leville. Heidät on joukkoslummiutettu omiin oloihinsa ja ainuita yhteyksiä aktiiviväestöön on indeksikorotusten odottaminen eläkkeisiin. Iäkkäimpiä heistä on tosin kelpuutettu folkloristien tutkimuspöydille havaintomateriaaliksi sotia käyneistä ihmisistä. Kyse ei ole tahallisesta ikäväen syrjäyttämisestä. Kun ihminen siirtyy eläkkeelle niin sen rajan ylitettyään tulee ihmisestä päivän sisällä kohde, ei toimijana jatkava. Tämä on hyvässä uskossa antamamme ”etu”, kuten näkövammaisen kadun yli taluttaminen, tahtoi hän sitä tai ei. Olisiko parempi suhtautua eläköityvään siten että hänen toimijuutensa vain muuttuu, ei pääty? Ja kun ihmisen normaali vanheneminen on kaikkien toimintojen hiljaista hyytymistä niin äkkipysäys ei liene edullista hänen psykofyysiselle tomumajalleen. Eläköityvän ihmisen aktiivinen kuntouttaminen vaikuttaa jokseenkin merkilliseltä tilanteessa, jossa hänen työputkensa viimeisistä vaiheista usein puuttuu tämä elementti. Myös ihmisen hoitaminen ilman raskaita perusteita sisältää vakavan riskin, sillä tehokkaalla hoitamisella saa ihmisestä potilaan lähtökunnosta riippumatta. Lähes kaikilla meillä on joku lähivanhus tai vastaavassa tilanteessa oleva ja yleensä hän on sukulainen. Voimme käynnistää näiden ihmisten subjektivisoinnin vaikka heti. Itse sovelsin tätä logiikkaa viimeksi nyt puolukka-aikana, jolloin poimitutin äidilläni perheeni puolukat enkä myöskään edes aikonut maksaa niistä. Itse lähenen kuuttakymmentä ja tästä voi päätellä missä ikäluokassa äitimuori jo mennä huitelee. Kun äitini marjasti niin itse istuin laiturin nokassa ja virvelöin. Molemmat olimme onnellisia: Itse vältyin tylsältä marjastukselta ja äitini nautti saadessaan edelleen olla hyödyllinen ja poissa filttiketjusta. Aion toimia samoin tulevinakin kesinä mikäli elinpäiviämme riittää. Kun ihminen päätyy joskus ikänsä vuoksi laitoksen pinnasänkyyn, on hän siinä vaiheessa kääntänyt elämänsä kaikki kivet. Hän on hengissä mutta ei juurikaan elossa. Syy on usein siinä että ympäristö katkaisee hänen yhteytensä ulkomaailmaan, jälleen hyvässä tarkoituksessa. Kun tytär tulee käymään ja vanhus kysyy että miten teillä Heikin kanssa menee niin siihen kuuluu vastata että hyvin vaikka avioriita ennen lopullista avioeroa on kuumimmillaan. Tytär haluaa säästää jo päivätyönsä tehnyttä äitiä toisten murheilta. Tässä tapahtuu äidin kannalta epäkuntouttava tapahtuma. Vaikka äiti on hyvinkin heikkokuntoinen niin hänen vaistonsa ja kykynsä lukea etenkin omaa tytärtään on yleensä virtuoosimainen. Tässä tilanteessa hän vaistoaa että hänelle ei kerrota totuutta ja että hänet eristetään ”oikeasti” elävien ihmisten joukosta. Se jos mikään aiheuttaa turvattomuutta ja elämisen merkityksen katoamista. Parempi on kertoa äidille että Heikki juo ja rällää ja että lusikat ovat menossa jakoon. Vaikka äiti tästä kuinka murehtuisi niin hän tuntee edelleen olevansa olemassa, hän voi surra ja huolehtia. Tämän päivän ikääntyneet ovat syntyneet ja eläneet yhteisöissä, ikävienkin asioitten keskellä ja sosiaalinen eristäminen on heille yksi pahimmista kohtaloista. Parhaassa tapauksessa äiti voi yllättää ja jopa kannustaa tytärtään eroasiassa, sillä vanhoina aikoina ei voinut erota olipa puolisona minkälainen hampuusi hyvänsä. Nyt kun joulu taas painaa päälle, on ikäihmisille hyvä toimittaa kaikenlaista alkuainetta mistä voi askarrella lapasia, vasuja tai pipoja. Ikäihmisyys on loputonta puhdetyöaikaa ja tämä työmuoto on aina ollut leppoisten töitten maineessa. Vaikka ihminen kykenisi vain makaamaan, voi hänellä edelleen olla valmiuksia joita voi hyödyntää molempien osapuolten hyödyksi. Eräs merkittävä sellainen on kulttuuriperinteen ja historian hyödyntäminen. Kukapa meistä ei kanna sisällään katumusta ettei aikanaan tullut kysyneeksi ukilta tai mummulta enemmän entisaikojen elämästä. Suullisen perinteen hyödyntäminen on nykyisin jäämässä wikipedioiden varaan. Tämän ajan käsitteitä ovat turvallisuus ja yhteisöllisyys myös ikääntyvistä huolehdittaessa. Kytkemällä ikäväki samaan verkkoon ns. aktiivi-ihmisten kanssa vaikka ohuinkin sitein, toteutuu siinä sekä turvallisuutta että yhteisöllisyyttä. Ne antavat elämälle tarkoitusta ja merkitystä, pitävät oikeasti elossa. Unto Matinlompolo  Takaisin  Tulosta sivu |
Maamme on joutunut kiusalliseen ikäihmisongelmaan pääosin heidän itsensä rakentaman hyvinvointivaltion seurauksena. Tämä harmaana massana vellova ja näennäisen tuottamaton, eräänlainen suhteellinen liikaväestö kalvaa elintasoamme ja nakertaa passiivisuudellaan meille kuuluvaa hyvinvointia. Vain yli 75- vuotiaat miehet ovat tehneet asiasta selkeimmät johtopäätökset. Tämä ihmisryhmä toteuttaa itsemurhillaan sitä tilastollista tosiasiaa, että heidän ikäisiään ei pitäisi oikeastaan olla olemassakaan elävien kirjoissa.