Ehdotus sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi valmistunutHallitus asetti elokuun lopussa 2007 hankkeen laatimaan ehdotusta sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi. Sisäasiainministeriön johdolla valmisteltu ehdotus sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi on nyt valmistunut. Ohjelmassa kuvataan sisäisen turvallisuuden keskeiset haasteet. Sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa hallitus määrittää poikkihallinnolliset tavoitteet, linjaukset ja toimenpiteet, joiden avulla tavoitteeseen pyritään. Ohjelmaehdotus sisältää paljon poikkihallinnollisia toimenpide-ehdotuksia turvallisuuden eri alueille. Esitys sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi 15.4.2008 (pdf) Sisäisen turvallisuuden ohjelman valmisteluun osallistuneiden asiantuntijaryhmien loppuraportit: Arjen turvallisuus (pdf) Turvallisuuskortti peruskoulussa suoritettavaksi Ehdotuksessa ehdotetaan, että jokainen peruskoululainen suorittaisi jatkossa turvallisuuskortin. Kortti antaisi tiedolliset ja taidolliset valmiudet arvioida arjen riskejä ja toimia onnettomuus- ja tapaturmatilanteissa. Turvallisuuskortti tulisi perusopetuksessa käyttöön aikaisintaan vuonna 2010. Rasistisiin rikoksiin halutaan puuttua yhä tarkemmin Ohjelmaehdotuksessa esitetään, että rasistisiin rikoksiin puututaan nykyistä tehokkaammin. Tämä voidaan tehdä varmistamalla, että oikeusjärjestelmän ja lainsäädännön avulla voidaan puuttua rasistisiin rikoksiin ja internetissä esiintyviin rasistisiin viesteihin rikosoikeudellisin keinoin. Ehdotuksessa esitetään, että arvioidaan tarve säätää internet-sivustojen ylläpitäjille erityinen rasistisen rikoksen tunnusmerkistön täyttävän aineiston seuranta- ja poistamisvelvollisuus. Myös poliisin ja syyttäjän yhteistyötä ehdotetaan kehitettäväksi, jotta poliisin tietoon tulleet rikokset, jossa rasismi on motiivi, käsiteltäisiin rasistisina rikoksina myös syyttäjän ja tuomioistuimen käsittelyssä. Ehdotuksen mukaan rasististen rikosten etenemistä oikeusjärjestelmässä tulisi seurata laadullisella tutkimuksella jatkuvasti. Ohjelmaehdotus painottaa maahanmuuttajien turvallisuuden varmistamisen tärkeyttä, sillä he joutuvat väkivallan uhreiksi jopa kaksi kertaa useammin kuin valtaväestön edustajat. Ehdotuksen mukaan maahanmuuttajat tarvitsevat tarkempaa tietoa Suomen lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmistä. Ehdotuksessa esitetään, että maahanmuuttajille laaditaan turvallisuuspalveluista kertova tiivis esite. Tietoverkkorikollisuuden torjuntaan lisää koulutusta Poliisin resursseja tietoverkkorikollisuuden torjunnassa ehdotetaan lisättäväksi. Lisäksi ehdotetaan, että turvallisuusviranomaisten ammatilliseen perus- ja jatkokoulutukseen lisätään tietotekniikkarikollisuutta käsitteleviä opintoja. Samoin ehdotetaan tarkistettavaksi tietoverkkorikollisuutta koskeva lainsäädäntö. Samalla varmistetaan, että viranomaisten tutkintakeinojen riittävyys ja ajantasaisuus. Esitutkintaviranomaisten mahdollisuudet käyttää muiden viranomaisten omassa toiminnassaan keräämiä tietoja esitutkinnan tukena selvitetään. Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan Ohjelmassa on tavoitteena vähentää erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivaltaa sekä lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Ohjelmaehdotuksessa esitetään, että lapsille ja nuorille tulee antaa varhaisessa vaiheessa turvataitokasvatusta, joka lisää lasten valmiuksia muun muassa nettigrooming yrityksiä eli lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön valmistelua. Lisäksi esitetään perustettavaksi Lastentalo-toimintamalli seksuaalisen ja fyysisen hyväksikäytön uhriksi joutuneiden lasten ja nuorten auttamiseksi. Turvallisuus osa kilpailukykyä Ohjelmaehdotus sisältää yritysturvallisuuteen pureutuvia toimenpiteitä. Yritysten pelastussuunnitelmat päivitetään ja niitä täydennetään rikosturvallisuussuunnitelmalla. Lisäksi ehdotetaan perustettavaksi turvallisuusportaali, josta yritykset saisivat kattavasti tietoa yhden luukun periaatteella yritysturvallisuuden kehittämisestä. Jokaisen kunnan tulisi jatkossa ehdotuksen mukaan tehdä valtuuston johdolla kuntansa laaja-alainen turvallisuussuunnitelma. Suunnitelman toteutumista tulisi myös seurata. Parannetaan suuronnettomuuksien hallintaa Suuronnettomuuksien, erityisesti öljyntorjunnan, hallintaa tulee ehdotuksen mukaan kehittää voimakkaasti. Tämä edellyttää mm. eri viranomaisten tilannekuva- ja johtamisjärjestelmien yhteensopivuuden lisäämistä. Ehdotuksessa esitetään myös öljyntorjuntakapasiteetin kaksinkertaistamisen selvittämistä. Suomen nykyisen kaluston keräilykapasiteetti on maksimissaan 18 000 tonnia öljyä, kun yhdessä laivassa voi olla jopa 100 000 tonnia öljyä. Palokuolemissa menehtyy vuosittain Suomessa noin 100 ihmistä, mikä on kansainvälisesti vertailtuna korkea luku. Ehdotuksessa esitetään, että hoito- ja hoivalaitoksiin suojataan automaattisella sammutuslaitteistolla. Syrjäytyminen sisäisen turvallisuuden keskeinen uhka Ohjelman valmistelussa on laajasti selvitetty sisäisen turvallisuuden uhkia. Näistä keskeisin on syrjäytyminen, jonka ehkäisy on turvallisuuden kannalta erityisen tärkeää. Työttömyys ja muut toimeentuloa vaikeuttavat tekijät, kuten ylivelkaantuminen, lisäävät tuloeroja, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Ylisukupolvinen syrjäytyminen on huolestuttava ilmiö. Viime vuosina nuorten miesten syrjäytyminen on noussut uutena ilmiönä esiin. Nuoret miehet ovat suurin ryhmä rikoksen uhreissa ja tekijöissä. Samoin heidän osuutensa tapaturmien ja onnettomuuksien uhreissa on suurin. Ohjelmassa on määritelty vastuuministeriö jokaiselle ehdotetulle toimenpiteelle. Ehdotusta sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi käsitellään seuraavaksi hallituksen iltakoulussa. Tämän jälkeen ohjelma menee valtioneuvoston esittelyyn. Sisäisen turvallisuuden ohjelma on yksi hallituksen keskeisistä periaatepäätöksistä. Ohjelman toimeenpanoa ja seurantaa koordinoi sisäasiainministeriö. Kansliapäällikkö Ritva Viljasen powerpoint -esitys 15.4.2008 (pdf)
Takaisin Tulosta sivu |

