Yhteistyöstä ja koordinaatiosta tehoa Yritys-Suomi -uudistuksen ja aluekeskusohjelman toimeenpanoon
Parhaillaan valmistellaan rivakassa tahdissa uutta työ- ja elinkeinoministeriötä (TEM), joka aloittaa toimintansa 1.1.2008. TEM:in rakentumisen myötä on tullut tarve ottaa suunnittelupöydälle myös monia eri ministeriöiden yhteisiin sisältöalueisiin liittyviä teemoja ja aiemmin valittuja toimintatapoja ja prosesseja uudelleen tarkasteltavaksi. Oivallinen esimerkki tästä on Yritys-Suomi -uudistuksen ja aluekeskusohjelman johtamisen ja alueellisen toimeenpanon ohjauksen ja koordinoinnin kysymykset. Kysymyksessähän on sinällään erilliset, mutta tavoitteiltaan hyvin samansuuntaiset kehittämishankkeet, joiden keskinäiset synergiaedut ja mahdollisten päällekkäisyyksien tunnistaminen parantaisivat tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta alueella. Kehittämishankkeet tähtäävät samaan Yritys-Suomi -uudistuksessa on kysymys kauppa- ja teollisuusministeriön vuosille 2007 – 2008 käynnistämästä hankkeesta, jonka tavoitteena on, että yritys saisi jatkossa julkisia yrityspalveluja tasapuolisesti ja yhtäläisin perustein koko maassa. Palvelut tarjotaan monikanavaisesti ja asiakas valitsee itse käyttämänsä palvelukanavan. Palvelut muodostuvat neljästä kokonaisuudesta: seudullisista yrityspalveluista, kasvuyrityspalvelusta, innovaatiopalveluista sekä Yritys-Suomi-verkko- ja puhelinpalvelusta. Huomio on asiakasrajapinnassa. Aluekeskusohjelman tavoitteena vuosina 2007 – 2010 on aluekeskusten elinvoiman ja kilpailukyvyn sekä sosiaalisen pääoman vahvistaminen. Painopiste on aluekeskusten laaja-alaisen elinkeinopolitiikan toteutuksessa ja keskeistä on aluekeskusten elinkeinostrategioiden yrityslähtöinen toteutus, alueellisen osaamisrakenteen ja innovaatiotoiminnan kehittäminen sekä vetovoimaisen toimintaympäristön kehittäminen. Yhteistyön mahdollisuudet tehokkaaseen käyttöön Kummassakin kehittämishankkeessa pyritään elinvoimaisen toimintaympäristön kehittämiseen käytännön tasolla toimijoiden vahvan yhteistyön ja verkostoitumisen keinoin. Päivittäisessä kehitystyössä kummankin kehittämishankkeen toimeenpanossa on mukana samoja organisaatioita, samoja henkilöitä: Yritys-Suomi -uudistuksessa seudulliset palveluyhteenliittymät toimivat jo nyt 65 seudulla. Aluekeskusohjelmien alueellisesta toteutuksesta vastaa noin 25 ohjelma-alueella seudullinen elinkeino- tai kehittämisyhtiö tai teknologiakeskus. Niinpä kansallisen työvoima-, elinkeino- ja aluepolitiikan samoin kuin innovaatio- ja yrityspalvelujen seudullinen toteutus on monilla alueilla samassa organisaatioissa. Onko yhteistyön mahdollisuudet tavoitteiden saavuttamiseksi jo siis otettu täysimääräisesti käyttöön alueellisella ja seudullisella tasolla? Joko on tai ei ole. Yhdensuuntaisiin tavoitteisiin tähtäävän koordinoidun valtakunnallisen ohjauksen tarve on kuitenkin ilmeinen. TEM-strategiaperustasta tukea Uudelle TEM:lle elokuussa 2007 hyväksytyn strategiaperustan linjauksista Yritys-Suomi -uudistuksen ja aluekeskusohjelman tavoitteet ovat yhdensuuntaisia erityisesti seuraavilta osin: luodaan yrittäjyyteen ja kasvuun maan eri alueilla kannustava elinvoimainen toimintaympäristö ja parannetaan työmarkkinoiden toimivuutta ja työvoiman saatavuutta. Yhteistyön tarve on ilmeinen myös erityisesti pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla TEM-strategiaksi linjatun laaja-alaisen innovaatiotoiminnan edellytysten kehittämisessä. Toistaiseksi kansallisen järjestelmämme sektoroitunut ja ohjelmapohjainen johtaminen ja resursointi on asettanut kehitykselle reunaehdot, joiden ylittäminen on joskus hankalaa. Uudessa TEM:ssä aluestrategioiden johtamista ja yhteyttä hallinnonalan muuhun suunnitteluun on mahdollista vahvistaa. Lisäksi alueellisten ohjelmien kokonaisuutta on mahdollista selkeyttää kokoamalla ne paremmin yhteensopiviksi, yhtenäistämällä niiden toteuttamisen menettelytapoja ja parantamalla ohjelmien välistä koordinointia. Kaikki tämä vaatii tietysti yhteistä tahtoa ja lisäksi hyvää osaamista ja ymmärrystä kehittämisen kohteista, yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten merkityksestä ja kehittämisen monista mahdollisuuksista ja rajoitteista. Rakennetaan yhteisen tiedonvaihdon ja koordinoinnin keinoin paremmat eväät yritystoiminnalle suotuisten toimintaympäristöjen kehittämiselle. Yritys-Suomi -hankkeen slogan ”Rakennamme yhdessä kilpailukykyistä Suomea” sopisi myös nykyistä hanketta laajempaan yhteyteen. Sirpa Alitalo
86 Takaisin Tulosta sivu |

