AKO-verkostojen julkaisutHyvinvointialan elinkeinopoliittinen kehittäminen aluekeskusohjelman hyvinvointiverkostotyössä Selvityksestä tehty raportti julkaistaan keskiviikkona 11.6.2008 Helsingissä aluekeskusohjelman hyvinvointiverkoston tilaisuudessa. Selvityksen on teettänyt työ- ja elinkeinoministeriön johtama aluekeskusohjelman hyvinvointiverkosto, jota koordinoi Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Tutkimustyön tekijänä ovat Sosiaalikehitys Oy:n tutkijat Katariina Välikangas ja Anu Saarinen.
Innovaatiosessio ja –seteli lupaavia uusia työkaluja yritysten kehittämiseen Yrityksiä innovaatiotoimintaan aktivoivia uusia työkaluja on pilotoitu aluekeskusohjelman valtakunnallisessa Innovaatio ja osaaminen -teemaverkostossa. Verkoston piloteiksi valittiin vuodelle 2006 kaksi hyvin erityyppistä palvelua: innovaatioseteli ja innovaatiosessio. Innovaatiosetelikokeiluun osallistui 14 aluetta ja innovaatiosessiopalvelua pilotoitiin viidellä alueella Lahden yritys- ja tiedepuiston vetämänä. Pilotoinnista on nyt laadittu raportti, johon on koottu keskeiset tulokset ja johtopäätökset innovaatiotyökalujen käytöstä. Raportin ovat kirjoittaneet pilottikokeilujen vetämisestä vastanneet Essi Artima, Tapani Frantsi, Vesa Harmaakorpi, Anne Pässilä ja Tomi Tura Lahden yritys- ja tiedepuistosta sekä Anssi Uitto Seinäjoen Teknologiakeskus Oy:stä.
Aineksia luovan toimialan kehittämiseksi Aluekeskusohjelmassa Luovan toimialan yritystoiminnan kasvun hyödyntämiseen on Suomessa hyvät edellytykset. Luovien alojen kehittämisessä tarvitaan valtakunnallisten linjausten suuntaista aktiivista toimintaa myös alueilla.
Hyvä innovaatioympäristö turvaa alueiden menestystä Pienten ja keskisuurten kaupunkiseutujen innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi on laadittu kehittämisohjelma, jossa tunnistetaan kehittämisen haasteet ja tulevien vuosien painopisteet. Kehittämistyö on osa valtakunnallisen aluekeskusohjelman Innovaatiot ja osaaminen -teemaverkoston toimintaa, johon osallistuu 25 kaupunkiseutua eri puolilta maata.
Takaisin Tulosta sivu |
