Paloturvallisuus ja onnettomuuksien ehkäisy
Tilastollisesti suurimman uhan ihmisten terveydelle ja hengelle aiheuttavat erilaiset kodin ja vapaa-ajan tapaturmat. Näissä tapaturmissa kuolee Suomessa vuosittain noin 2 300 henkeä. Tässä joukossa on mukana myös palokuolemat, joita on vuosittain Suomessa ollut keskimäärin noin 100.
Palokuolemien määrä on Suomessa korkea suhteessa väkilukuun muihin länsimaihin verrattuna. Vuonna 2010 tulipaloissa kuolleiden miesten iän keskiarvo Suomessa oli 55 vuotta ja naisten iän keskiarvo 61 vuotta. Miehillä palokuoleman riski oli suurin ikäluokassa 60–69-vuotta. Tupakointi on pitkään ollut yleisin kuolinpalon syttymissyy, mutta alustavien arvioiden mukaan käänne hieman parempaan olisi tapahtunut ns. itsestään sammuvien savukkeiden tultua Suomen markkinoille vuoden 2010 keväällä.
Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2015 palokuolleiden määrä on korkeintaan 50.