Yksityinen turvallisuusala Kuuntele

Yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainvalmisteluhankkeen II vaihe

Yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädäntöhankkeen kokonaisuudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe on päättynyt ja sitä koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.12.2010 ja vartijan voimankäytön koulutusta koskeva uusi sisäasiainministeriön asetus 1.3.2011. Hankkeen toimikausi päättyi 31.12.2010.

Uudistuksen toisen vaiheen tavoitteet ja tehtävät

Kokonaisuudistuksen toinen vaihe asetettiin 17.11.2011. Tavoitteena on yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädännön ajantasaistaminen sekä toimivaltuuksien selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen. Hankkeessa kehitetään yksityisen turvallisuusalan ja poliisin välistä yhteistyötä sekä alan koulutusta ja valvontaa.

Hankkeessa käydään läpi

  • poliisin ja yksityisen turvallisuusalan välinen työnjako
  • vartijoiden ja järjestyksen valvojien tehtävät ja toimivaltuudet
  • turvasuojaustoiminta ja sen lainsäädäntö
  • turvallisuuskonsultointi ja sen lainsäädäntö

Lisäksi selvitetään, onko perusteltua siirtää joitakin järjestyksenvalvontatehtäviä osaksi vartijoiden tehtäviä. Hankkeessa laaditaan myös ehdotus tarvittaviksi muutoksiksi poliisin maksuasetukseen.

Valmisteluvaihe

Hankkeen toimikausi on 17.11.2011 - 31.12.2013. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2013. Kansalaiskeskustelu Otakantaa.fi-foorumilla oli 5. - 20.4.2012. Lausuntokierros 3.1. - 28.2.2013. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille lausuntopyyntö on lähetetty 31.1.2013.

Tiedotteet

Yksityisiä turvallisuuspalveluita koskeva lakiesitys lausuntokierrokselle | 3.1.2013
Yhteenveto Otakantaa-keskustelusta | 7.5.2012
Keskustelu yksityisestä turvallisuusalasta avattu otakantaa.fi -foorumilla | 5.4.2012
Otakantaa.fi-keskustelu 5.–20.4.2012
Ylitarkastaja Timo Kerttulan blogikirjoitus: Mistä yksityisen turva-alan hankkeessa oikein on kysymys? | 16.12.2011
Yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön uudistaminen jatkuu | 22.11.2011

Yhteyshenkilö

erityisasiantuntija Timo Kerttula, 071 878 8589 ja lainsäädäntöneuvos Pertti Normia, 071 878 8562

Lisätietoja valtion hankerekisteristä (www.hare.vn.fi) SM066:00/2011

Kansallinen lainvalmisteluhanke

Back To Top